Kiusaaminen satuttaa. Se vaikuttaa ikävästi työilmapiiriin koko yhteisössä, mutta kiusattuun se vaikuttaa eniten. Se heikentää kiusatun itsetuntoa ja itsearvostustaan, vähentää hänen motivaatiotaan työssä tai koulussa, ja raastaa hänen luottamustaan muihin ihmisiin. Se aiheuttaa elinikäisiä traumoja kiusatulle. Eikä se ole hyväksi kiusaajallekaan. Hänelläkin saattaa olla omat traumat ja heikko itsetunto kiusaamisen taustalla eikä ymmärrystä siitä, miltä kiusaaminen voi toisesta tuntua.
Tutkimusten mukaan kiusaaminen on ryhmäilmiö ja kiusaamistilanteessa on meillä jokaisella monta roolia. On sivusta katsojaa ja hiljaista hyväksyjää, on tukijoukkoja molemmin puolin. Ja tietysti on kiusaaja ja kiusattu, joiden välillä vallitsee epätasainen valta-asetelma. Surullista kyllä, tutkimusten mukaan tilanteessa olevat roolit ovat monesti aika pysyviä – – ellei, niihin yritetä vaikuttaa.
Hetkonen! Miksipä ei yritettäisi vaikuttaa?
Kouluissa käytössä olevat kiusaamisen vastaiset menetelmät pyrkivät kyllä vaikuttamaan näihin rooleihin ja erityisesti muuttamaan näiden sivusta katsojien ja hiljaisten hyväksyjien rooleja sellaisiksi, jotka eivät näkyvästi hyväksyisi kiusaamista. Kiusaaminen kun on eräänlainen tapa saada huomiota ja hyväksyntää juuri näiltä "puolueettomilta" seuraajilta. Tämän lisäksi kiusaajaan tietysti on iät ja ajat koitettu vaikuttaa, niin hyvillä kuin ikävillä menetelmillä. Pääasiassa jälkimmäisellä, nimittäin jäähyillä ja rangaistuksilla. Tämän ei kuitenkaan ole todettu auttaneen kiusaamiseen, ainakaan päiväkodissa.
Miten muuten kiusaamiseen voisi puuttua? Monesti tuntuu, että itse kiusattu jätetään herkästi asiansa kanssa yksin. Pelkkä anteeksipyyntö ei korjaa rikkoontunutta itsetuntoa tai luottamusta muihin ihmisiin. Vaikka kiusaaminen sillä kertaa loppuisi, kiusattua voi loppuelämän kalvaa jatkuva alemmuuden ja arvottomuuden tunne, ellei hän saa apua. Ja juuri sellainen haavoittuvainen ihminen todennäköisemmin joutuu uudelleen kiusatuksi. Mutta ehkä kiusatunkin roolia voisi koittaa muuttaa?
Tämä aihe on pyörinyt päässäni jo kolme vuotta. Voisiko improvisaatiolla vaikuttaa kiusaamiseen, ja erityisesti kiusattuun?
Kiusaaminen on esillä nyt myös yliopistoissa. Keväällä Nyyti ry:llä alkanut hanke, Puhutaan kiusaamisesta!, puuttuu korkeakouluissa tapahtuvaan kiusaamiseen. Sitä valitettavasti tapahtuu, jopa opettajankoulutuslaitoksella, mikä on huolestuttavaa – hyvin huolestuttavaa. Näistä opiskelijoistakin on tulossa kansankynttilöitä, joiden tulisi osata huomata kiusaaminen ja puuttua siihen työelämässään. Mutta huomaako yliopistossa toisia kiusaava opiskelija itse muihin kohdistuvaa kiusaamista, jos se hänelle itselleen on täysin normaalia, jopa sallittua toimintaa?
Myös työpaikoilla kiusaaminen on todellinen ongelma, eikä kiusaamiseen ole siellä ollenkaan niin helppo puuttua. Pahin tilanne on, jos kiusaajat pääsevät esimiesasemaan, sitäkin tapahtuu. Sikäli siis, kiusaamiseen tulee puuttua mahdollisimman varhain, ennen kuin virheelliset sosiaaliset toimintamallit ovat juurtuneet näihin ihmisiin. Eli siis, jo päiväkodissa.
Miten sitten opettaa hyväksymistä, kuuntelemista ja luottamusta toisiin ihmisiin? No, improvisaation avulla. Olen varma, että sen avulla on mahdollista saada positiivisia vaikutuksia kaikkiin vuorovaikutuksen osapuoliin. Siksi siis, improvisaatiota ja erilaisia muita draamaharjoitteita pitäisi olla jo päiväkodissa ja alakoulussa. Draamakasvatusharjoitteilla voidaan harjoittaa empatiataitoja ja toisen rooliin asettumista, mikä pistää pohtimaan, miltä toisesta ihmisestä voi tuntua. Lisäksi harjoitteiden avulla erilaisuudesta tulee rikkaus, ja jokainen tuntee itsensä hyväksytyksi.
Mitä muut ihmiset, erityisesti kiusattujen vanhemmat, voisivat tehdä kiusaamisen suhteen? No ei ainakaan vähätellä kiusaamista! Se on kaikista pahinta. Kiusatulle tärkein kontakti on se ensimmäinen, jolle hän kiusaamisesta puhuu. Jos häntä ei uskota ja kiusaamista vähätellään, voi käydä niin, ettei kiusattu avaudu aiheesta enää toiste. Koskaan. Ja se taas voi olla kohtalokasta. Kiusattua ei saa jättää yksin asiansa kanssa.
Tämä aihe on tärkeä, joten työni tämän aiheen parissa tulee varmasti jatkumaan. Minulla on loistavat yhteistyökumppanit, joten esitellään tässä sopivassa kohtaa yksi. A wonderfull woman from Turkey, a social drama teacher Martina Pavone, who is already working against bullying in middle school with help of improvisation tools! Thank you Martina for your great mind opening blog text about the topic and the co-operation! We will work together, great!! :)
Kuva 1: https://nobullying.com/bullies-school/
Kuva 2: Johanna Novák