Toisinaan improvisaatiotakin on tarjolla liikaa, samaan aikaan, joten jouduin harvinaisessa tilanteessa valitsemaan, mihin esityksiin menen. Jätän mainitsematta esitykset nimeltä, sillä tällä kertaa, ensimmäistä kertaa ikinä, olin esityksessä, jonka jouduin jättämään väliajalla kesken. Valitsin ensimmäisen puoliajan perusteella kilpailevan esityksen, joka oli alkamassa loppuajan kanssa päällekäin.
Rehellisesti sanoen, tämä ensin mainittu esitys oli sellainen, joka ei houkutellut jatkamaan. Joskus vaan käy niin, ettei improesityksestäkään tule eheä tai kiinnostava. Siihen on monta syytä. Itselleni tämä kävi nyt ensimmäisen kerran, mikä on aika hyvin, sillä olen seurannut improesityksiä reilusti yli 10 vuotta, aina kun olen vain päässyt niitä näkemään. Improvisaatiohan on sitä, ettei esitystä suunnitella ennalta. Tässä esityksessä toteutuivat monet improvisaation haasteet, eivätkä näyttelijät täysin onnistuneet pitämään lankoja käsissään. Esityksen juoni muuttui heille itselleenkin vaikeaksi toteuttaa. Esityksessä mm. katkottiin ihmisten käsiä, eikä niinkään loputtomiin voi tehdä... Kädet loppuu, you know. Esitys myös alkoi tavallisesta improesityksestä poiketen siten, että mukana oli paljon rekvisiittaa, josta näyttelijät ottivat ideoita. Itse koin sen kuitenkin häiritsevän ja rajoittavan esiintyjien mahdollisuuksia heti näytelmän alusta lähtien. Lisäksi häiritsevää oli, etteivät esiintyjät esitelleet itseään esityksen aluksi. En kokenut samanlaista vuorovaikutusta näyttelijöiden kanssa mitä yleensä improssa koen. Koko esitys alkoi siis liikaa kuten käsikirjoitettu näytelmä, mutta jonka ei sellainen pitänyt olla. Sitten se kohtasikin siihen liittyvät haasteet ja mahdottomuudet, jotka saivat meidät valitsemaan toisen esityksen. Valitettavasti näin.
Toinen esitys oli taattua laatua, ja olin aivan häkeltynyt jälleen kerran impron voimasta. Miten se voi näyttää niin helpolta, ja yhtä aikaa niin tajuttoman haastavalta? Tiedän, että se tarvitsee lähinnä vain sen, että näyttelijä on aidosti mukana. Avoinna muiden ehdotuksille ja tuelle, kuuntelee ja vaan tekee kuten sillä hetkellä hyvältä tuntuu. Mutta, miten se voikaan olla niin haastavaa!
Oli kuitenkin avartavaa nähdä myös se tavallaan viihdyttämisessään epäonnistunut improesitys, vaikka oikeastaanhan improssa ei voi epäonnistua. Vai voiko? Onko kyse vain siitä, että toiset esitykset viihdyttävät vähemmän, toiset enemmän? Vai siitä, että jotkut esitykset aiheuttavat positiivisten tunteiden sijaan katsojissa hämmennystä tai jopa myötähäpeää. Eihän se sinällään ole väärä tunnereaktio sekään. Ehkä pian aletaan tekemään improvisoituja esityksiä, jotka aiheuttavat hämmennystä ja suruakin, ihan tarkoituksella?
Niin, mikä onkaan oikea tunnereaktio improvisaatioesityksen katsojalle? Tai - onko olemassa väärää reaktiota? Olennainen kysymys myös on, onko olemassa vääränlaista improvisaatiota? Tuskin?
Loppujen lopuksi, en voi sanoa, oliko ensin mainittu ja kesken jätetty esitys oikeastaan epäonnistunut. Enhän nähnyt sitä kokonaan. Ja keskeneräistä työtähän ei saisi arvostella.
Kuva: https://pixabay.com/en/halloween-ghosts-happy-halloween-1746354/